Kävin hiljattain Tampereella lukemassa tenttiin siinä kirjastossa missä luin koko viime kevään pääsykoetta varten. Lähestulkoon joka toisen pöydän ääressä pakersi joku lääkiksen valmennuskurssin matskujen, Galenoksen tai lukion bifyken parissa. Samalla tavalla itse tasan vuosi sitten vielä luinjaluinjaluin, ja stressasin tulevaa pääsykoetta ihan hulluna tietysti myös.
Vaikka kaikki eivät pääse, ja joskus unelmiensa takia on kompuroitava ja yritettävä uudestaan, aina joku pääsee! Ja siihen ei vaadita täydellisyyttä tai täysin "onnistunutta" pääsykoesuoritusta.
Nukuin itse viime vuonna ennen pääsykoetta kaksi tuntia (nekin silmät puoliksi auki), ja olo oli aamulla kuin rekan päälleajama. Pääsykokeessa silmät lurpsuivat ja motivaatio puuttui kokonaan. Jaksoin kuitenkin pakertaa viisi tuntia, vaikka välillä piti käydä huuhtelemassa silmiä kylmällä vedellä. En voinut olla ajattelematta ettei tällä suorituksella ainakaan pääse sisään. Olin pilannut kaiken.
Pääsykoesalin ulkopuolella hilluvia tutoreita katsoin mulkoillen. Ihan varmasti he olivat vahingoniloisia. No, tunnemyrskyissäni tämä arvaus meni kyllä pieleen. Olin tehnyt kevään aikana hurjan työn, ja nyt se oli ohi. Jo siitä saa olla iloinen, ja siitä tutoritkin olivat onnittelemassa. Samaan aikaan pääsykokeen loppuminen on aika maaginen hetki - uudet fuksit voidaan valita.
Olen itse tänä vuonna Kuopiossa jonkun pääsykoesalin oven takana kokeen loppuessa, ja jos en ole sitä ääneen sanomassa, niin olkaa ylpeitä siitä suuresta työstä ja kurkottelusta mitä olette tehneet. Loma on ansaittu ja hetkeen ei tarvitse stressata mistään. Pääsykoetulosten julkaisua ei voi nopeuttaa eikä tulokseen pysty enää murehtimalla vaikuttamaan. Tsemppiä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti